Kun suunnitelmat muuttuu
Suunnitelmat muuttui, mutta se ei välttämättä ole pahasta koska nyt mennän tässä kohti retkipakua! 5 viikkoa työskentelyä lasten kanssa vei mehut aivan täysin! Lastensarjan kuvaukset on nyt siis ohi ja 3 vapaapäivää takana. Vihdoinkin alkaa tuntua sille, että on takas elävien kirjoissa. Mä olin ajatellut, että saan ostettua retkipakun ennen kuin kuvaukset alkaa ja rakennettua samalla kun kuvataan, koska meillä oli vaan 4 päivää viikossa kuvauksia. No, onneksi en saanut autoa ostettua, koska en olisi jaksanut rakentaa mitään. Ja se olisi vaan lisännyt stressiä ja väsymystä, että olis ollut se paine saada projektia edistettyä.
Se, että sota alkoi ja suunnitemat muuttui sen osalta, että se sotki tän mun retkipakun rahotuksen hetkellisesti, ei loppupeleissä siis haitannut kauheesti. Se, mitä tässä viiden viikon aikana on tapahtunut ja missä nyt mennään näyttää tältä. 👇
30.3 kun osakkeet oli alimmillaan arvo oli tämä
- 10 554,48 osakkeet
Ja nyt, kun on tapahtunut huomattavaa nousua, ollaan tässä
- 11 819,31 osakkeet
- 1 248,54 tili
- 13 067,85 yhteensä
Ero tuossa osakkeiden arvossa 20 päivän sisällä on siis +1264,83€
Tällä hetkellä menee siis erittäinkin hyvin ja heti kun sopiva paku retkipakuksi tulee eteen, myyn osakkeet ja ostan sen pois ja vauhdilla kohti retkipakua! Tosin, kuten on tässä huomattu, niin asiat voi muuttua yön yli. Nyt pidetään sormet ristissä, että hyvä nousu jatkuu 🤞
Näetkö sä sun unelmat elävinä mielikuvina?
Tiedätkö, kun ihmiset on joko Hyperphantasia- tai Aphantasia-ihmisiä. Hyperit visualisoi ja näkee asiat valmiina ja Aphantasiat eivät näe mielikuvia mielessään lähes lainkaan. Mä kuulun ehdottomasti siihen Aphantasia ihmisryhmään ja tästä retkipaku jutusta mulla on päässä esimerkiksi sellanen kuva jossa mulla on retkipaku ovet levällään “hallissa” jonka lattialla lojuu työkaluja ja materiaalia. Pakun sisällä työmaavalo, että näkee miten homma etenee ja lattia laitettuna. Mä näen sen aivan selvästi! Mä tunnistan myös sen pirunmoisen työn joka siihen koko hommaan menee ja odotan sitä innolla, mutta myös vähän pelon sekaisin tuntein. Ja se pelkohan johtuu vaan siitä, ettei ikinä ole tehnyt mitään tämmöstä ei siitä, etten osaisi. Muista se!
Yksi esimerkki tästä visualisoinnista on se, kun näytin mun kaverille myytäviä asuntoja ja selitin kuinka hieno yksi asunto olisi sitten kun se olis rempattu. Siinä oli vaaleanpunainen eteinen, mintunvihreä keittiö, jonka välitilan ruskeat laatat oli suoraan vuodelta -64. Lattiassa oli harmaa muovimatto johon aika ja auringonvalo oli piirtänyt huonekalujen ja mattojen paikat pysyvästi.
Vähän niin kun tämän AI-kuvan keittiö, mutta ei ihan näin kamala 😄
Mutta se mitä mä näin, oli helposti uudistettava lattia, koska muovimaton päälle olisi saanut suoraan ladottua vinyylilankut, muutaman maalipurkin, joilla olisi maalannut seinät ja uudet välitilan laatat, jotka olisi laattaliimalla vedellyt vanhojen päälle.
Mun kaveri ei kertakaikkiaan nähnyt muuta kun sen hirveyden 😅
Jos sä kuulut Aphantasia ihmisiin, etkä näe lopputulosta ja sitä miten siihen päästään, tai koet sen mahdottomana, liian riskialttiina tai vähintäänkin hankalana, niin tätä voi treenata! Eli, älä siis luovu unelmasta siksi, että se tuntuu liian vaikealle tai riskialttiille, vaan treenaa sitä, suunnittele, jaa pienempiin osiin ja ota se riski. Ala rakentaa sun unelmaa, vaikka se tuntuisi vaikealle!
Mitä Lotta Hintsa tekisi?
Välillä mua mietityttää, että mitä mä oikein olen tekemässä, tuleeko tästä mitään… Ja musta tuntuu, että mä menen asioiden edelle, kun mikään ei ole vielä varmaa. Kannattaako siis sitä edes tehdä?
Ja tämä mietitys jostain ihan niin pienestä, että kävin ostamassa kantorepun Miinalle. Olin sitä ostoa jo jonkun aikaa miettinyt, sitä silmällä pitäen, että vaikka neiti jaksaa hurjia lenkkejä, niin nousut Keski-Euroopan rinteillä on aika vaativia. Mulla kun ei siis ole vielä sitä pakuakaan ja silti alkaisin treenaamaan nousuja Italian, Itävallan, Slovenian rinteille ja kohottamaan kuntoa. Tämä koko ajatus sai taas sellasen pienen epäilyksen mieleen, mutta sitten mä mietin, että mitä Lotta Hintsa tekisi? Ihan aluksi, aivan huikee mimmi! 💪
Ei varmaan ollut Lotan Kilimanjaron reissun kaikki suunnitelmat ja varmuus siitä että se toteutuu varmistunut, ennen kuin Lotta alotti treenaamisen sille nousulle. Vaan ensin tuli ajatus, suunnittelu ja treenaus siihen koitokseen ja siinä matkan varrella suunnitelmien varmistuminen ja lopuksi toteutus. Toteutus ei olisi ollut mahdollinen, jos ei valmistautumista olisi aloitettu jo enne kuin kaikki oli varmaa!
Kaiken ei siis tarvii olla valmista ja varmistettu etukäteen, vaan se koko matka on se määränpää. Ja sitten voidaan taas miettiä, että mitä jos… mitä jos jostain syystä meneekin elokuulle, ennen kuin saan auton ostettua? No, siihen mennessä mulla on sitten pirun hyvä kunto!
Reppu selkään ja menoksi!
Päätin siis, että alan nostamaan sitä omaa kuntoa, että myös itse jaksan ne nousut. Ja ettei se olisi liian helppoa, niin mennään 6,5 kg lisäpainon kanssa 😅
Heitin tänä aamuna repun selkään ja lähdettiin kohti Malminkartanon kuntoportaita. Se joka on niitä kipitellyt tietää, että ne on jo itsestään ihan hyvä treeni, ja mä olen ne yleensä pari kertaa treenin aikana noussut, mutta nyt on sitten koiruus repussa.
Miina on oikein mielellään siellä repussa ja ajattelin, että lähden aika hiljasta vauhtia nousemaan, mutta jo ennen ensimmäistä tasannetta oli reidet aivan hapoilla. Pulssi oli parhaillaan 166 siinä nousussa, mutta tasaantu nopeesti kun päästiin ylös. 😅
Portaitahan siellä on 426 ja 2 “lepäily” tasannetta siinä välissä. Pääsin hengissä ylös, mutta se lisäpaino tuntu kyllä aika hyvin! Ajattelinkin, että joka kerta tästä eteenpäin, kun meidän lenkki menee sinne suuntaan, heitän repun selkään ja nousen portaat kerran.
Nyt kun vihdoin taas tuntuu sille, että homma etenee ja kohta päästään hommiin, niin alkaa innostuskin, joka oli vähän taka-alalla, palaamaan!
Näihin tunnelmiin ja kohti unelmien huippua! High five 🙏
