What you don´t change, you choose. Suunnilleen näin kirjailija Laurie Buchanan on joskus sanonut ja tämä sanonta, tai toteamus, on jäänyt elämään. Sen, mitä et muuta, valitset. Kun tätä miettii, niin se tuntuu jopa vähän pahalle, mutta palataan pohjimmiltaan taas siihen, että sinä itse päätät, miten se sun elämä menee.
Tää tarkoittaa käytännössä sitä, että jos en tee mitään, niin valitsen hyväksyä tilanteen. Passiivisesti, mutta silti ihan itse valitsen. Vaikka kyrsis kuinka paljon, vain mä itse voin muuttaa asioita. Se, mitä se vaatii — aikaa, rahaa, suunnittelua, henkistä tai fyysistä jaksamista — vaihtelee, mutta vastuu on mulla. Ainoastaan mulla.
Nämä sanat on pyörineet mielessä viime viikkoina, koska on ollut taas vähän rankkaa: liikaa töitä, sekavat työajat ja huonoa unta. Päälle vielä sopimusneuvottelut, joissa koitetaan painostaa kahden vuoden soppariin samalla palkalla kuin viimeiset kaksi vuotta, niin kyrsityskäyrä nousee aika nopeasti. Kuinka moni teistä suostuisi tekemään töitä, jos olisi varmaa, ettei neljään vuoteen tule minkäänlaista korotusta palkkaan — ei edes indeksin verran?
Välillä tää yrittäminen on niin “hauskaa”… etenkin silloin kun tuntuu, ettei sun työtä arvosteta. Siinä onkin aika täydellinen cocktail ketutukseen.
Pimeyteen sain vähän apuja, kun sain kirkasvalolampun, mutta se on aika laiha lohtu tässä vaiheessa…
Taas rahaa väärään autoon…
Tiedätkö, kun kaikki menee just niin kun suunnittelit. Eli aivan sairaan hyvin ja just niin kun olit ajatellut… Kunnes ei mennytkään. Se jolla on auto tunnistaa varmasti sen, että sen oman autonsa tuntee, vähän kun jatkeena kropalleen, kun istuu ja ajaa. Äänet, moottorin tärinän, polkiminen vastuksen, kaasutuksen ja jarrutuksen voiman. Ja sä tiedät HETI, kun kaikki ei ole niin kun pitää.
No, niin taas kävi. Viikko katsastuksen jälkeen, kun kaikki oli ollu vallan mainiosti. Yksissä liikennevaloissa aloin katselemaan ja toivomaan sydämeni pohjasta, että jollain naapurikaistalla tai takana, on isompi rekka tai traktori. Mutta ei, ihan omaan pakoputkeen oli puhjennut reikä.
Tämä seuraava ei missään nimessä ole faktaa, enkä suosittele, että tämän mukaan menet, mutta itse vähän löysin rantein tähän nykyään suhtaudun 👇
Tuon oranssin valon syttyminen sai aiemmin pulssin nousemaan ja hien pintaan. Äkkiä tien sivuun, koska yhtään ei voi autolla enää ajaa. Se on selvästi rikki! Sitten yks tuttu autonrassaaja sanoi, että ” Ei se oranssi valo ole niin vakava asia, punasella on sit kiire korjaamolle.” Tämä pitää osittain paikkaansa, kun nythän tuo valo syttyi siitä, että se laukasi jonkin päästö anturin, kun pakoputkeen tuli reikä. Ajaa voi siis hyvin, mutta pienellä äänitehosteella. Pitäsköhän ostaa karvanopat? Ne mätchäis tuohon ääneen hyvin 😄
Tämä valo voi siis olla vakavakin (lue: kallis) asia, mutta sellaseen paniikkiin, jota aiemmin siitä otin, ei ole välttämättä syytä😅
Nyt on siis taas “väärä” auto korjaamolla syömässä sitä kallisarvosta rahaa, jonka olisin voinut käyttää retkipakuun. Harmittaa, mutta samalla ei. Tätähän tämä on, ikinä ei tiedä mitä käy ja onneks ei ollut mitään isompaa kun pakoputki. Ja mitä se harmitus auttaiskaan? Ei yhtään mitään.
Sitten siihen oikeeseen auto asiaan!
Tuleeko tästä yhtään mitään?
Välilä olen miettinyt, että tuleeko tästä yhtään mitään, kun ei ole mitään konkreettista näyttöä etenemisestä, vaikka tätä on jo kohta vuoden painanut menemään. Paitsi ne muuttuvat numerot pankkitilillä ja sijoituksissa.
Sitten löysin tämän kuvan kirjasta, jota luen.
Se, miten ajatus etenemisestä on suora viiva ja edistystä tulee koko ajan ja näkyvästi, vs se, miten se todellisuudessa tapahtuu. “Pohjatyön” tekemiseen kuluu aikaa, eikä edistystä näe, tai tunne, kunnes se sitten lähtee lentoon. Sitä lentoon lähtemistä siis odotellessa….
Luulen, että mulle se käännekohta on sen auton hankkiminen, jota ei vieläkään ole tullut vastaan. Eli ei muuta, kun pitkää pinnaa, malttamista ja autonmyynti-ilmoitusten selaamista 😅
Entäs kun epäilys ottaa vallan?
Ja yhtenä päivänä aloin sitten miettimään, että enhän mä tiedä yhtään mitä mä olen tekemässä. Meinaan sitte, kun sen auton ostan. Mä olen lukenut, kattonut videoita ja opiskellut eri tuotteita, materiaaleja ja tarvikkeita, mutta aivan pihallahan mä olen.
Mulla on samalla aivan täys usko itteeni ja ei uskoa ollenkaan 😅
Sitten kun taas kokosin ajatukseni ja mietin, että mennääs asia kerrallaan, niin ei se tunnu niin pahalle, etten tiedä mitä olen tekemässä.
Ihan ensin, kun auton saan, niin sen auton siivouksestahan se alkaa ja katotaan sitten seuraava askel, kun sinne asti päästään 🫣😂
Taas voisi harkita sitä luovuttamista
Mutta, mä valitsen edelleen olla luovuttamatta. Antamatta periksi, vaikka just nyt ei huvitakkaan pätkän vertaa.
Tämä muuttuu tästä paremmaks ihan just, kattookaa vaikka! 😅 Ja jos ei, niin näillä mennään, maaliin asti.
Tuossa yllä olevan kuvan kirjassa, jota mä nyt luen, kerrotaan siitä, miten atomin pienet muutokset sun tapoihin saa aikaan isomman muutoksen. Oli sitten kyse treenaamisesta, uuden opettelusta tai säästämisestä, niin se, että teet jotain 5 min tai euron päivässä, on pitkässä juoksussa se mikä saa sut onnistumaan. Ei se, että koitat muuttaa koko elämän kerralla ja luovutat viikon päästä, kun olikin liian rankkaa, eikä tuloksia näkynytkään heti.
Ja missä nyt sitten mennään, kun on pikkuhiljaa laitettu niitä euroja sinne säästöön?
No, osakkeet on taas tuon Amerikan herkän poliittisen tilanteen takia heitelly aika lailla ja just nyt tilanne näyttää tälle.
Tilillä on 1773,76€ ja osakkessa 8051,50, joka tekee yhteensä
9825,26€
Tarkottaen sitä, että “alle budjetin” mentiin taas. Mutta niin kun sanottu, nuo osakekurssit elää joka päivä ja hätää ei ole, koska just tänään ei ole myynti mielessä. Ens viikolla kun tulee taas sen extra-työn palkka, niin katostaan missä ollaan sitten.
Ei muuta, kun ihanaa loppuviikkoa ja ens kertaan! Mä koitan siiheks ettiä sen kokoisen auton, joka on haussa, vaikka ikkunat ei olis oikeilla kohdillaan, mutta niin että pääsee fiilistelemään sen kokoa 🙌😃